Tietopyyntö Ruokaviraston koirarekisterin kustannuksista

Posted by Keijo Korte on Tuesday, May 9, 2023
Last Modified on Wednesday, June 7, 2023

Tausta

Vihdoin ja viimein Ruokavirasto sai julkistettua pitkään odotetun ja myös hyvin paljon arvostelua osakseen saaneen Koirarekisterin. Rekisterin tarkoituksena on suitsia pentutehtailua ja siihen liittyviä lieveilmiöitä. Rekisterin tausta-ajatus on ylevä ja järkeenkäypä, mutta saavutettu hyöty verrattuna kustannuksiin on pöyristyttävä.

Tällä hetkellä ei tietysti voida vielä ulosmitata saavutettuja hyötyjä, mutta sanoohan sen jo järki, että ne pentutehtaat jotka ovat tähänkin asti laittomia pentuja tehtailleet tulevat jatkamaan toimintaa aivan samalla tavalla kuin ennenkin.

Läpinäkyvyyden vuoksi olen tänään tehnyt tietopyynnön Koirarekisterin kustannuksista.

Koirarekisteri

Ruokaviraston omin sanoin “Koirarekisteri on Ruokaviraston ylläpitämä viranomaisrekisteri, johon talletetaan maa- ja metsätalousministeriön asetuksen 68/2022 5 § mukaiset tiedot koirista ja koirien haltijoista.

image Puolen miljoonan lomake

Kilpailutus

Ruokavirasto kilpailutti Koirarekisterin hankinnan ja toteutuksen vuoden 2022 alkupuolella. Kilpailutuksen voittajaksi selviytyi Siili Solutions Oyj (1979903–5).

Tämän lisäksi Ruokavirasto kilpailutti Koirarekisterin asiakaspalvelun. Tämän kilvoittelun voitti Call Waves Solutions Finland Oy (1591567–6).

Ja kustannukset eivät lopu vielä tähän. Ote tarjouskilpailun leipätekstistä:

Ensi vaiheessa Rekisteri sisältää ja kohdistuu koirien rekisteröintiin. MMM:n asetus 68/2022 velvoittaa Ruokavirastoa pitämään listaa päteviksi katsotuista koirien tunnistusmerkintöjen tekijöistä. Tällainen lista voidaan toteuttaa Rekisterin yhteyteen osana rekisterin jatkokehittämistä, edellyttäen että pätevyysvaatimukset on riittävällä tasolla määritelty.

Jatkokehitys tuo todennäköisesti huomattavissa määrin lisää kustannuksia.

Tällä hetkellä Hankintailmoitukset -palvelun linkit eivät johda palveluun josta pystyisi tarkistamaan tarjouskilpailun voittaneiden yritysten osallistumisilmoituksia.

Kustannukset

Kustannukset IT-näkökulmasta ovat pöyristyttäviä:

  • Koirarekisteri — 522 795 EUR
  • Asiakaspalvelu — 794 300 EUR

Yhteensä tähän rekisteriin tullaan siis käyttämään 1 317 095 EUR veronmaksajien rahoja. Tähän ei ole laskettu Ruokaviraston virkamiesten kustannuksia ja tietojärjestelmän ylläpitokustannuksia. Tällä hetkellä on vielä epäselvää, että kuinka paljon ylläpito tulee maksamaan ja kuka sen maksaa. Tämä toivottavasti selviää tietopyynnön vastineessa.

Tietopyyntö

Tein Julkisuuslain mukaisen tietopyynnön Ruokavirastolle 9.5.2022 klo 12:30

Lähtökohtaisesti olen kiinnostunut siitä miten valtio voi käyttää yli puoli miljoona euroa yksinkertaisen lomakkeen ja rekisterin toteuttamiseen.

Pohjana tietopyynnölle käytin Internetistä löytyvää pohjaa.

Tietopyynnön sisältö, joka on toimitettu sähköpostitse osoitteeseen [email protected]:

Hyvä ruokaviraston vastaanottaja,
Tämä on julkisuuslakiin, JulkL (621/1999) perustuva tietopyyntö.

Koirarekisterin kustannusten erittely.

Tarkemmat tiedot koskien tietopyynnössä mainittua tietojärjestelmää.
Hankinnan Hilma-tunnus: 2022–094556
**Hankinnan TED numero: 2022/S 045–117289
**Hankinnan diaarinumero: 4694/02.03.02/2021

Pyydän toimittamaan Koirarekisteriin liittyviä aineistoja ja asiakirjoja, tarkemmin Siili Solutions Oyj (1979903–5), jäljempänä palvelutoimittaja, maksettuja korvauksia. Pyydän saada jäljennöksen palvelutoimittajan laskuista ja tuntiperusteisen erittelyn. Pyydän saada erittelyn myös palveluun liittyvistä lisenssi- ja muista ohjelmistokustannuksista. Jos lisenssi- ja ohjelmistokustannuksissa on jotain kilpailulainsäädännön perustella salaista tietoa niin pyydän saada tiedot niin, että ne ovat piilotettu/maskattu toimitettavasta aineistosta.

Pyydän saada myös jäljennöksen koirarekisterin arkkitehtuurikuvauksesta ja tietovirroista.

Pyydän toimittamaan aineiston jäljennöksen viivytyksettä sähköisessä muodossa liitetiedostona vastauksena tähän viestiin. Tietoaineistot avoimena rakenteellisena datana, eli .json-, .xml-, .xls-, .csv-, tai muussa rakenteellisessa muodossa. Dokumentit pyydän uudelleenkäytettävässä muodossa, kuten .doc, odf-, .ppt tai pdf/a-muodossa.

Pyydän toimittamaan tiedot JulkL16 § mukaisesti pyydetyllä tavalla pyydetyssä muodossa tai perustelemaan sähköpostitse viivytyksettä mikäli on syy toimittaa toisella tavalla.

Pyydän toimittamaan tiedot viivytyksettä JulkL 14 § mukaisesti, enintään 2 viikon määräajan kuluessa, tai perustelemaan ensi tilassa mikäli tietojen toimittamiseen tarvitaan pidempi kuukauden toimitusaika.

Mikäli pyyntöä ei voida täyttää, pyydän JulkL 14.4 § mukaisessa 2 viikon määräajan kuluessa valituskelpoisen päätöksen.

Pyydän viivytyksettä kuittaamaan viestin vastaanotetuksi ja kertomaan asian diaarinumeron.

Ystävällisin terveisin,
Keijo Korte
Vanhempi tietoturvakonsultti
040xxxx

Jälkisanat

Nyt odottelen mielenkiinnolla minkälaisen vastauksen Ruokavirasto toimittaa, ja missä aikataulussa.

Mitään henkilökohtaista minulla ei ole Siiliä vastaan. He ovat hyviä tyyppejä ja osaavat asiansa, mutta tämän virityksen kustannukset on jotenkin erikoisia. Web-lomake joka maksaa 522k€, viisisataa kaksikymmentäkaksi tuhatta. Se on melko paljon rahaa lomakkeesta.

Selvennyksenä vielä, että työnantajani ei ole osallistunut kilpailutukseen, ja tämän tietopyynnön taustalla ei ole kateus. Tietopyynnön taustalla on ainoastaan silkka uteliaisuus ja hämmennys kustannuksista.

Ruokaviraston vastine

Ruokavirasto palasi asiaan todella nopeasti 9.5.2023 klo 14:00, asialle on annettu diaarinumero.

tietopyyntönne on vastaanotettu ja käsittelyssä asianumerolla 2942/07.02.02.00/2023.

3.6.2023 14:00

Ruokavirasto toimitti vastauksen tietopyyntöön lähes pyydetyssä aikataulussa. Tulen käymään vastineen läpi lähiaikoina ja raportoin mitä on raportoitavaa.